Kanarialinnut

Lajiesittely: Kanarialintu (Serinus Canaria domestica)

Keltahemppohin kuuluva kanarialintu on hyvin yleinen lemmikkilintu. Luonnonvaraiset kanarianhempot elävät Kanariansaarilla, josta ensimmäiset yksilöt pyydystettiin 1402 ranskalaisen tutkimusmatkailijan, Jean de Béthencourtin, toimesta. Koska näitä on pidetty lemmikkeinä jo yli 500-600 vuotta, on lajia ehditty jalostamaan hyvinkin kauaksi alkuperäisistä yksilöistä. Tämän vuoksi luonnonvarainen kanarianhemppo erotetaan lemmikkinä pidetystä. 

Lajin nimenä voi käyttää nimitystä kanarialintu tai kanarianhemppo. Monesti nimellä "kanarialintu" viitataan juuri lemmikkinä pidettyyn, kun taas "kanarianhemppo" voi tarkoittaa myös luonnonvaraista yksilöä. Tieteellisessä nimessä domestica -loppuosaa käytetään, mikäli tahdotaan erityisesti täsmentää kyseessä olevan lemmikkinä pidetty kanarialintu, eli domestikoitunut kanarialintu. Yleensä toki erehtymisen vaaraa ei ole ja loppuosan voi jättää hyvin poiskin.
Lajin nimi kirjoitetaan erittäin usein virheelliseen muotoon "kanarianlintu", eli ylimääräisen n-kirjaimen kanssa. Oikeaan ja viralliseen kirjoitusasuun sitä ei kuitenkaan kuulu lisätä.

Kanarialintujen hinnat vaihtelevat suuresti rodun mukaan. Siinä missä perusvärinen lintu suoraan kasvattajalta maksaa noin 40 euroa, voi erikoisimmista väreistä joutua maksamaan lähemmäs tai ylikin 100 euroa. Keskimääräisenä hintana on tällä hetkellä noin 60 euroa. Linnun voi ostaa kasvattajalta (joita tosin on todella huonosti Suomessa), laadukkaasta eläinkaupasta tai tuoda itse ulkomailta, esimerkiksi Ruotsista ja Saksasta löytyy runsaasti kanarialintujen kasvattajia.
Lintua ei pidä koskaan ostaa sellaisesta paikasta, jossa linnut voivat huonosti, sillä näin tukee epäeettisesti toimivien kasvattajien ja eläinkauppojen toimintaa. Säälistä pelastetun linnun tilalle tulee aina uusi niin kauan kuin ostajia löytyy. Parhaan palveluksen kaikille linnuille tekee siis ostamatta jättämisellä. Näin myyjän ei kannata enää tuottaa tai tuoda uusia lintuja myytäväksi, jos ne eivät kaupaksi käy. Eräänlaiset “pentutehtaat” ovat täysin totta lintujenkin kohdalla eikä tällaista toimintaa tule koskaan tukea.

Kanarialinnut jaetaan kolmeen ryhmään, väri-, muoto- ja laulurotuihin.

Perinteisen kanariankeltaisen lisäksi kanarialinnuista löytyy hyvinkin laaja värivalikoima, sillä värivaihtoehtoja on hieman vajaa 300 erilaista. Värien kehitys on ollut hyvinkin nopeaa. Siinä, missä 1600-luvun loppupuolella oli ainoastaan luonnollisia vihreitä kanarioita, tunnettiin jo sata vuotta myöhemmin 29 erilaista väriä. 1920-luvulla syntyi ensimmäinen geneettisesti muunneltu eläin - punainen kanarialintu. Tätä ennen kanarialintujen pohjaväreinä olivat ainoastaan keltainen ja valkoinen.

Kanarialintujen punainen väri ei siis keltaisen tai valkoisen tavoin ole luonnollinen mutaatio, vaan se luotiin ihmisen toimesta risteyttämällä lintuja tulitiklien kanssa. Aiemmin ihmisen toimesta tapahtuvaa geneettistä muuntelua oli kokeiltu ainoastaan kasvien parissa. Kanarialintuja on risteytetty myös muiden peippojen, kuten punatulkun, vihervarpusen, hempon ja tiklin kanssa.

Värien lisäksi kanarialinnuista löytyy myös noin 30 muotorotua. Jotkut eroavat vain hieman kooltaan ja muodoltaan, kuten pienikokoinen Fife tai suurikokoinen Norwich. Toisilla, kuten Gloster Coronalla, puolestaan on höyhenten muodostama "tukka" päässään. Huomattavimmin tavallisesta kanarialinnusta eroavat Fancy- ja Frill-muodot, joista ensimmäiset ovat pitkulaisia ja hyvinkin kumaraselkäisiä, kun taas jälkimmäisillä on kiharat höyhenet.

Laulurotuja on vähiten, alle kymmenen erilaista. Näiden laulut eroavat hyvinkin paljon toisistaan, siinä missä Waterslagerit kuulostavat juoksevalta vedeltä, laulavat Rollerit avaamatta nokkaansa ollenkaan.

Oikein pidettynä ja ruokittuna kanarialinnusta saa vilkkaan ja eloisan, paljon laulavan lemmikin.

Historiaa

(Huomioitavaa: Kanarialinnun historian eri vaiheet, tapahtumien yksityiskohdat ja vuosiluvut vaihtelevat hyvinkin paljon eri lähteiden mukaan, ei siis kannata hämmentyä, mikäli kuulee toisistaan hyvinkin poikkeavia versioita!)

Kanarialinnut ovat kotoisin Kanariansaarilta ja Madeiralta. Luonnonvaraiset yksilöt ovat vihertävän värisiä, eivätkä mitenkään erikoisen näköisiä. Näiden laulu kuitenkin on hurmannut ihmisiä meidän päiviimme saakka.

Vaikka ensimmäiset linnut pyydystettiinkin jo 1400-luvun alussa, ei näistä vielä varsinaista kasvatustyötä ja kaupankäyntiä alkanut, sillä Jean de Béthencourt pyydysti linnut lahjaksi kuninkaalleen Henrik III:lle. Meni vielä liki sata vuotta, kunnes kanarialintuja alettiin varta vasten kasvattaa.

1400-luvun loppuessa espanjalaiset merimiehet alkoivat pyydystää lintuja kasvatus- ja myyntitarkoituksiin. Pian espanjalaiset munkit kasvattivat kanarialintuja myydäkseen näitä näiden upean laulun vuoksi. Ulkomaille myytiin kuitenkin ainoastaan koiraslintuja, jolloin lintujen saatavuus oli heikkoa ja niiden hinnat nousivat korkeiksi. Kanarialinnut olivatkin hyvin kalliita ja haluttuja lintuja, joihin vain rikkaimmilla oli varaa.

1600-luvulla kuitenkin Italiaan menevien lintujen mukaan sattui vahingossa naaraita. Näin italialaisetkin pääsivät kasvattamaan kanarialintuja ja näiden kasvatus levisikin sieltä nopeasti ympäri Eurooppaa.

Noin vuonna 1650 kanarialintuja Italiaan kuljettanut laiva haaksirikkoutui ja kyydissä olleet linnut pelastautuivat Elban saarelle. Täällä kehittyi luonnollisen mutaation kautta keltainen värimuoto. Näitä lintuja vietiin sittemmin Italiaan ja Saksaan. Näistä linnuista lähtivät kaikki nykyään elävät väri- ja muotorodut.

Saksalaiset ovat jalostaneet hyvin monet erilaisista kanarialintujen roduista. Varsinkin saksalaiset kaivosmiehet kehittelivät lintujen laulua, kuten esimerkiksi Harzinlaulajan, saadakseen lisätuloja lintuja myymällä. He käyttivät kanarialintuja myös työssään apuna, siihen aikaan kun ei vielä ollut mittareita, joilla kaivosten ilmanlaatua voitaisiin tarkkailla. Myrkylliset kaasut tappavat linnun nopeammin kuin kaivostyöläisen, joten heillä oli hyvin aikaa paeta kaivoksesta. Tietenkään suurin osa kanarialinnuista ei tullut tähän kuolemaan, sillä ensimmäinen oire myrkkykaasuista oli laulun loppuminen, jolloin työntekijät poistuivat välittömästi vieden linnut mukanaan maan pinnalle. Mikäli lintu menetti tajunsa, tuli se hyvinkin nopeasti kuntoon päästyään jälleen raikkaaseen ulkoilmaan.

Kanarialinnut saivat nimensä Kanariansaarten mukaan, lintuja kutsuttiin jo varhain nimellä "Canary bird".

Ulkonäkö ja sukupuolet

Kanarialinnut ovat rodusta riippuen noin 10-20 senttimetriä pitkiä. Painoa on myös niinikään rodusta riippuen 12-30 grammaa. Keskiverto värikanaria painaa noin 20g.

Odotettu elinikä on noin 5-10 vuotta. Siinä missä eliniän kuuluisi olla noin kymmenen vuotta, eikä mahdottomana pidetä niinkään korkeita kuin 20-30 vuotta, tulee nykyään suurin osa kanarialinnuista elämään hädin tuskin kymmenen vuoden ikään asti. Valitettavasti Suomeen tuodut linnut eivät monesti elä edes tuonne viiteen vuoteen, vaan kuolevat jopa kahden vuoden iässä, johtuen lintujen huonoista geeneistä.

Sukupuolen erottaa kaikista varmimmin DNA-testillä, sillä myös naaraskanariat saattavat laulaa hyvinkin upeasti. Sukukypsiltä linnuilta sukupuolen voi tarkistaa kloaakin ympäristöstä: naarailla alue pullottaa ja on hyvin usein nypitty paljaaksi, kun taas koirailla se on höyhenten peittämä ja tötterön mallinen (kyseessä on eräänlainen valesiitin). Tässä on kuitenkin aina erehtymisen vaara, sillä sen lisäksi, että linnun tarkkaa ikää voi olla mahdotonta tietää, vaihtelee myös sen pesintävalmius vuoden aikana. Naaras, joka ei ole valmis pesintään, muistuttaa hyvin erehdyttävästi koirasta.

Luonne ja käyttäytyminen

Sopuisina lintuina kanarialinnut tulevat yleensä varsin mainiosti toimeen monien muiden lintujen kanssa. Esimerkiksi erilaiset peipot sopivat hyvin samaan häkkiin laitettavaksi. Myös neitokakadut ja undulaatit sopivat yleensä. Eri lajeja yhdistäessä tilaa täytyy olla runsaasti, sillä ahtaassa tilassa jopa pelkät kanarialinnut ottavat hyvinkin verisesti yhteen. Lajeja yhdistettäessä ei tarvitse pelätä kanarialinnun aiheuttavan vahinkoa muille linnuille, mutta kannattaa huomioida, voivatko muut linnut (esimerkiksi koukkunokat) aiheuttaa vahinkoa kanarialinnulle.

Tilanpuutteen vaivatessa turvallisin ratkaisu onkin siis ainoastaan kaksi kanarialintua, mieluiten koiras ja naaras tai kaksi naarasta. Mikäli tilaa on käytettävissä, voi - ja kannattaakin - lintuja ottaa useampia. Riittävän isossa tilassa molemmat sukupuolet tulevat mainiosti keskenään toimeen, joskin naaraiden suurempi määrä edesauttaa rauhan säilymistä. Liian ahtaassa tilassa pidettynä kaksi koirasta voivat taistella jopa kuolemaan saakka.  Tämän vuoksi maailmalla on järjestetty laittomia kanarialintutappeluja, sillä pienet linnut vievät koiria vähemmän tilaa ja ovat helpompia salattavaksi.

Vaikka kanarialintu arvostaa omaa tilaansa, arvostaa se myös suuresti lajitovereita. Tappeluiden estämisessä juuri tila on avainasemassa - lintujen pitää pystyä ottamaan etäisyyttä toisistaan heti niin halutessaan. Lajitoverit tuovat linnulle seuraa ja turvaa, joten yksin ei kannata kanarialintua pitää. Vaikkeivat kanarialinnut sui toisiaan kuten esimerkiksi seeprapeipot, viihtyvät ne silti lähekkäin, toimivat parvena ja onpa lajitovereiden läsnäolon todettu vähentävän stereotyyppistä käytöstäkin.

Papukaijojen tapaan kanarialinnut eivät leiki tai nakerra, mutta ne arvostavat suuresti lentotilaa sekä ruuan etsintää, eli vaikeisiin paikkoihin ripustettuja ja pohjamateriaalin sekaan kätkettyjä ruokia.

Hyvinkin kovaksi nouseva lauluääni kannattaa ottaa huomioon kanarialinnun hankintaa pohtiessa. Vaikka ääni onkin hyvin kaunis, tulee sekin pahimmillaan sattumaan korviin. Kestääkö siis omat ja perheen hermot kovaäänisen linnun laulua puolen vuorokauden ajan joka ikinen päivä vuoden ympäri? Kanarialinnut innostuvat herkästi laulamaan. Monet äänet, kuten vesihana ja musiikki, laukaisevat nämä hetkessä täyteen kuoroonsa. Matkimaan kanarialintu ei opi eikä niitä myöskään voi kouluttaa olemaan laulamatta.

Vaikkeivat kanarialinnut varsinaisesti kesyynnykään, saattavat ne silti tulla hakemaan herkkuja kädestä. Ne myös oppivat nopeasti menemään itse häkkiin ruuan perässä. Kädestä syöminen ei ole jokaisen yksilön kohdalla todennäköistä eikä lintuja pidä koskaan pitää nälässä sen vuoksi, jotta ne tulisivat syömään kädeltä!

Uudet linnut kannattaa jättää mahdollisimman rauhaan parin ensimmäisen päivän ajaksi, jotta ne saavat kotiutua hieman ennen ihmisiin tutustumista. Linnut kannattaa totuttaa ihmiseen puuhastelemalla niiden lähellä rauhallisesti ja tuoden paljon salaattia ja muuta hyvää. Suurimmat häkin siivoukset kannattaa jättää tekemättä ensimmäisten päivien aikana.

Ruokinta

Kanarialintu on siemensyöjä, eli sen pääravintona tulee olla erilaisista siemenistä koottu siemensekoitus. Myös rasvaiset siemenet ovat todella tarpeen sisältäen proteiinien lisäksi hyödyllisiä rasvahappoja, joten kannattaa varmistaa sekoituksesta löytyvän rypsin siementen lisäksi myös mustaa seesaminsiementä, nigerin-, saflorin-, hampun- ja auringonkukansiemeniä. Seoksesta noin 30% saa olla öljyisiä siemeniä. On parempi täyttää tuo määrä tarjoamalla useampaa erilaista siementä, kuin esimerkiksi pelkkää auringonkukansiementä. Lisäksi kannattaa suosia mahdollisimman tummia, öljyisiä, siemeniä, eli mieluummin mustaa seesaminsiementä kuin tavallista ruskeaa. Pähkinät eivät ole haitaksi kanarialinnuille ja myös näitä saa tarjota.

Siementen tuoreuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä vanhoista, pilaantuneista siemenistä voi tulla aspergilloosi, kuolettava hengityselimien sienitartunta. Siemeniä tulee siis ostaa kerralla korkeintaan vuoden tarpeeksi ja ne tulee säilyttää tiiviissä astiassa, poissa suorasta valosta. Siemenerien välillä astia on hyvä tyhjentää kokonaan ja pestä ennen uusien siementen lisäämistä.

Riittävä rasvan saanti on avainasemassa terveeseen kanarialintuun, jolla on terve ja hyvinvoiva iho ja kiiltävät höyhenet ja jonka ruuansulatuselimistö toimii kunnolla. Pienessä häkissä elävän linnun ruokavaliosta rasvaa kannattaa vähentää ylipainon ja maksaongelmien riskin vähentämiseksi, kun taas puolestaan enemmän energiaa käyttävät linnut vaativat suhteessa enemmän rasvaa. Suurempaa rasvan määrää vaativat siis esimerkiksi kasvavat ja sulkasatoiset linnut, kuten myös linnut, jotka kärsivät stressistä. Aviaarioissa elävillä linnuilla on suurempi energiankulutus, joten näidenkin ruokinnassa kannattaa lisätä rasvan määrää.

Kanarialinnun proteiininlähteenä toimivat keitetyn kananmunan keltuainen, voimaruuat ja hyönteiset. Hyönteisistä maistuvia ovat pienet kärpäset (myös banaanikärpäset), jauhomadot sekä erilaiset valmiit hyönteismurskat ja kuivatut ja purkitetut hyönteiset. Hyönteiset saa tarjota elävinä tai kuolleina.

Ruokinnan tueksi voi lisätä laadukkaita pellettejä. Ainoaksi ravinnoksi pelletit eivät sovi, mutta niistä saa hyvän lisukkeen muutoin laadukkaaseen ruokavalioon. Pelletit myös tarjoavat vitamiineja ja kivennäisaineita, joista tärkeimpien joukossa ovat kalsiumin (välttämätöntä luustolle) lisäksi fosfori (luuston lisäksi elimistön happo-emäs-tasapaino sekä energia-aineenvaihdunta), natrium (nesteiden, esim. veren, suolatasapaino), magnesium (luusto, sydän, lihakset), kalium (sydän, lihakset, hermosto), rauta (laadukkaan veren muodostuminen) sekä sinkki (aineenvaihdunta, DNA:n rakennusaine).

Mikäli mieluummin välttää kokonaan pellettejä, ratkeaa mahdollisten puutostilojen korjaaminen joitain kertoja vuodessa tarjottavalla vitamiini- ja hivenainekuurilla. Joka päivä vitamiineja ei tulisi lisätä lintujen ruokavalioon, vaan mieluummin kannattaa pyrkiä tarjoamaan muutoin monipuolinen ja laadukas ruokavalio.

Kasvikset kuuluvat lintujen jokapäiväiseen ruokavalioon. Varsinkin tummanvihreitä kasviksia, kuten esimerkiksi parsakaalia, lehtikaalia, varsiselleriä, pinaattia, endiiviä ja lehtimangoldia kannattaa ehdottomasti tarjota päivittäin. Näiden lisukkeeksi voi tarjota esimerkiksi maissia, porkkanaa, kukkakaalia, omenaa tai päärynää. Myös yrtit ovat hyväksi linnuille. Idätettyjä siemeniä kannattaa tarjota rohkeasti, lintujen oma siemensekoitus käy tähän varsin hyvin. Halutessaan voi ostaa erilaisia idätettäviä, kuten esimerkiksi sinimailasta, mung-papuja, tattaria, amaranttia, hirssiä ja kauraa.

Kaikkia kasviksia ei tarvitse olla tarjolla joka päivä, vaan niitä kannattaa vaihdella. Pari - kolme erilaista on jo hyvin. Määrällisesti pääpaino tulee pitää aina tummanvihreissä kasviksissa, tämän jälkeen tulevat muut kasvikset ja vasta niiden jälkeen marjat ja hedelmät. Tarjottavat kasvikset tulee aina pestä huolellisesti ja kuoria ennen linnuille tarjoamista, lisäksi erittäin kovat kasvikset, kuten porkkanat, raastetaan. Luomu ja kotimaiset ovat ulkomaisia parempia vaihtoehtoja, ulkomailta tuodut kasvikset kun sisältävät helposti linnuille myrkyllisten torjunta-aineiden jäämiä.

Punaiset linnut saavat punaisen värinsä karoteenia sisältävistä kasviksista sekä kaupallisten väriaineiden avustuksella. Ilman väriaineita punaiset linnut ovat oransseja. Kasviksilla värjääntyneet linnut ovat aina vaaleampia kuin betakaroteeni- ja kantaksantiinitiivisteitä käyttäessä.
Voit hyvin tarjota karoteenia sisältäviä kasviksia kaikille linnuille, sillä mahdollinen värjäytyminen ei ole mitenkään haitallista aivan kuten sekään ei ole haitallista, mikäli linnuilleen ei väriruokia tarjoa.

Ruuansulatushiekan tarpeellisuudesta pienillä suoranokilla löytyy juttua puolesta ja vastaan. Vaikka nykytietämyksen valossa hiekka on tarpeetonta, ei siitä ole linnuille haittaakaan, mikäli linnut eivät ahmi hiekkaa. Mahdollinen tarjolla oleva hiekka tulee aina ehdottomasti tarjota eri kupista, jotta lintu voi jättää sen syömättä eikä joudu väkisin syömään sitä liikaa.

Eri ruokalajit kannattaa muutoinkin tarjota omista kulhoistaan, jotta lintu saa itse päättää mitä syö milloinkin ja miten paljon. Eli omat kupit tarvitsee ainakin siemenille, voimaruualle, hyönteisille, kasviksille ja pelleteille. Kaikkia ruokia ei ole pakko tarjota kupeista ollenkaan vaan ne voi ripotella ympäri häkkiä niin, että lintu joutuu näkemään vaivaa niiden eteen.

Puhdasta vettä tulee olla aina linnun saatavilla. Mikäli et joisi samaa vettä itse, älä anna sitä myöskään linnulle.

Häkki ja varusteet

Häkki on linnun koti, joten siihen kannattaa panostaa heti. Hyvä häkki on riittävän iso, helppo siivota, turvallinen ja kestävä. Hyvin hoidettu häkki säilyy käytössä useiden vuosien ajan, joten sen hinta muodostuu vuotta kohti hyvinkin pieneksi.

Pienten lintujen kohdalla pinnaväliin tulee kiinnittää erityistä huomiota, sillä liian suuresta pinnavälistä linnut pääsevät karkuun, kun taas hieman liian suuri pinnaväli voi aiheuttaa linnun jumiin jäämisen ja kuoleman. Kuoleman riski piilee myös muotoilluissa häkeissä, joissa pinnavälit ovat ylhäältä suurempia ja pienentyvät alaspäin mentäessä. Mikäli lintu saa päänsä tällaiseen väliin ja lipeää, tulee se kiilautumaan hyvin pahasti kiinni. Noin sentin pinnaväli on hyvä kanarialinnuille, esimerkiksi 1,2 on täydellinen.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan ehdoton minimikoko korkeintaan kahden kanarialinnun häkille on 0,34m2. Eli kahden kanarialinnun häkiksi ei koskaan saa tulla pienempää kuin esimerkiksi 85x40x60cm (leveys, syvyys, korkeus). Useampia lintuja hankkiessa minimisuositus ei enää päde, vaan linnut tulevat tappelemaan näissä tiloissa. Useammalle linnulle häkin täytyy olla jo huomattavasti suurempi, mieluusti lähempänä kahta kuin yhtä neliötä. Suosittelen myös ylittämään tuon minimisuosituksen vaikka pitäisikin pelkästään kahta lintua. Häkin muotokin on tärkeää, sillä linnut lentävät vaakasuunnassa, eivät ylös-alas. Kapeassa ja korkeassa häkissä on paljon huonommin lentotilaa, kuin pitkulaisessa häkissä.

Häkki tulee sijoittaa rauhalliseen paikkaan, josta linnut näkevät mahdollisimman hyvin ympärilleen. Talon vilkkainta ja meluisinta paikkaa ei sovi käyttää lintujen kotina. Lintujen paikka ei ole myöskään keittiössä. Vähintään yhden häkin sivun on hyvä olla seinää vasten, sillä näin linnuille muodostuu suojaisa alue. Ikkunan eteen sijoitettuun häkkiin voi tulla talvella vetoa ja kesällä liikaa aurinkoa aiheuttaen lämpöhalvauksen linnuille. Suunnittele häkille lämmin ja vedoton paikka.

Häkin tulee ehdottomasti sijaita niin korkealla, että sen korkeimmat kohdat ovat ihmistä korkeammalla. Näin linnuilla on turvallisempi olo. Älä siis koskaan sijoita häkkiä suoraan lattialle, mikäli siis ei ole kyse todella korkeasta häkistä. Pöytää tai erillisiä lisäjalkoja apuna käyttäen häkin saa helposti korotettua. Kannattaa tosin huomioida myös siivoamisen mahdollisuus, korkealle sijoitettu matala häkki on hyvinkin vaikea siivota ja hoitaa. Linnut tulisi saada hoidettua siirtämättä häkkiä.

Häkissä ei tule käyttää pohjaristikkoa, jotta linnut pääsevät halutessaan lattiallekin syömään. Pohjamateriaalina kannattaa suosia erilaisia imukykyisiä kuivikkeita, sillä nämä ovat sanomalehteä siistimpiä vaihtoehtoja, lisäksi näihin saa heitettyä siemeniä etsittäväksi.

Häkki sisustetaan erilaisilla orsilla. Häkin mukana tulevat muovi- tai puuorret kannattaa heittää saman tien pois (joskin yhden tai pari tällaista voi päällystää sisal-narulla ja laittaa linnuille). Orsissa parempaa on, mitä enemmän vaihtelevuutta löytyy. Kaikenlaisia orsia kannattaa siis suosia. Käyrää ja suoraa, ohutta ja paksua. Orret kannattaa sijoittaa osa vinoon ja osa suorempaan. Mitä laajemman valikoiman erilaisia orsia saa häkkiin sijoitettua, sitä paremmin lintujen kynnet kuluvat. Koskaan ei kuitenkaan pidä täyttää häkkiä liian täyteen, sillä linnut tarvitsevat myös lentotilaa.

Keinut ovat linnuille mieluisia ja näitäkin kannattaa mahdollisuuksien mukaan laittaa tarjolle. Myös pari sementti- ja mineraaliortta voi hyvin laittaa tarjolle. Sementtiorsi auttaa lintujen kynsiä kulumaan, mutta näitä ei saa olla liikaa tarjolla, sillä linnun tulee istua enimmäkseen luonnonorsilla. Orsia ei saa koskaan päällystää hiekkapaperilla, sillä se vahingoittaa lintujen jalkoja. Kynnet kuluvat kyllä ilmankin.

Häkin pohjalle voi asetella tukevasti kiven tai pari. Sen lisäksi, että nämä näyttävät kivalta häkin sisustuksessa, kuluttavat nämä myös tehokkaasti lintujen kynsiä.

Varsinaisia leluja kanarialinnut eivät tarvitse ja nämä usein vievätkin turhaan häkistä arvokasta lentotilaa. Kanarialintujen leluina toimivat keinut sekä vaikeisiin paikkoihin aseteltu ruoka. Peilejä ei tule laittaa tarjolle missään tilanteessa, sillä linnut eivät tunnista peilikuvaansa omaksi itsekseen, vaan luulevat näitä lajitovereikseen. Tämän vuoksi lintu stressaantuu "lajitoverin" käyttäytyessä oudosti (esimerkiksi se ei peräänny toisen linnun uhitellessa, vaan uhittelee takaisin eikä se vastaa kosintaan millään tavoin!). Lisäksi rikkoutuessaan peilit aiheuttavat loukkaantumisvaaran.

Kanarialinnun höyhenpuvun kunnossa pitämiseksi on tärkeää tarjota sille päivittäin kylpymahdollisuus. Tähän toimii esimerkiksi häkin pohjalle sijoitettava laakea astia tai perinteiset häkin oveen ripustettavat kylpyastiat. Kanarialinnut eivät osaa uida ollenkaan, joten astia ei saa olla niin syvä, että lintu voisi hukkua sinne. Linnun tulee päästä veden pinnan yläpuolelle vedessä seisoessaan.

Lintulamppu on välttämätön ja ehdottomasti pakollinen varuste kaikille lemmikkilinnuille, myös kanarialinnuille. Lintulampulla tarkoitetaan UVA- ja UVB -säteilyä tuottavia lamppuja, näitä löytyy loisteputken mallisina 8W-58W sekä kierrekantaisina energiansäästölampun näköisinä. Ikkunasta tulevalla auringonvalolla ei voi korvata lintulamppua, sillä UV-säteily ei läpäise kokonaisuudessaan ikkunalasia. Tämä tulee ottaa huomioon myös lampun asentamisen kanssa: lamppua ei saa peittää lasilla tai muovilla, vaan verkko on ainoa mahdollinen vaihtoehto, mikäli tarvetta lampun suojaukselle on. Koska lamppujen teho heikkenee ajan kanssa, tulee lamput vaihtaa uusiin vähintään vuoden välein, vaikka näissä olisikin vielä näkyvää valoa jäljellä.

Koska kaikilla päiväaktiivisilla linnuilla on tetra- tai pentakromaattinen näkö, auttaa lintulamppu näitä näkemään maailman sellaisena kuin sen kuuluu olla. Lintujen silmissä on neljän- tai viidenlaisia tappisoluja, kun taas ihmisellä on ainoastaan kolmenlaisia. Tämän seurauksena linnut näkevät värejä sadasta miljoonasta erilaisesta jopa kymmeneen miljardiin erilaiseen, kun taas puolestaan ihmissilmä kykenee erottamaan vain 10 miljoonaa väriä. Ilman lintulamppua viemme siis linnuiltamme niiden vähintään kymmenkertaisen värinäön meihin verrattuna! Ilman ultravioletin aallonpituutta lintujen värimaailma kärsii sanoinkuvaamattomasti ja näiden todelliset värit jäävät näiltä itseltään näkemättä. Nämä värit ovat juuri ne, joilla on tärkeä rooli parinvalinnassa. Väreillä on myös merkitystä lintujen ruokailuun ja ruuan etsimiseen.

Loisteputkimallisiin lintulamppuihin kannattaa hankkia elektroniset liitäntälaitteet. Linnut näkevät enemmän kuvia sekunnissa kuin ihminen, joten loisteputken vilkunta näkyy linnuille toisin kuin ihmisille. Kierrekantaisiin sitä ei tarvitse erikseen, sillä se on näissä jo valmiina.

Lisää tietoa lintulampuista, elektronisista liitäntälaitteista ja linnuille sopivasta valaistuksesta löytyy Muistithan lintulamput? -artikkelista.

Ajastimet ovat tarpeelliset, jotta lintujen päivärytmi pysyy muuttumattomana. Näin valot syttyvät ja sammuvat oikeaan aikaan, vaikka ihmiset vielä nukkuisivatkin tai eivät olisi tulleet kotiin. Peruspidossa voi hyvin suosia samaa 12/12 valorytmiä vuoden ympäri, eli puolet vuorokaudesta pimeää ja puolet valoisaa, mutta varsinkin kasvattajien kannattaa suosia vuodenaikojen mukaan tapahtuvaa valorytmin muutosta. Näin linnuille muodostuu selkeät pesintä- ja lepokaudet.

Peittele häkki iltaisin kunnollisella pimennyskankaalla, mikäli et pimennä koko huonetta lintujen nukkumaanmenoajan koittaessa. Linnut tarvitsevat häiriöttömät yöunet riittävän pimeässä. Himmeää, tasaisesti palavaa yövaloa voi käyttää halutessaan varmistamaan, että mahdollisesti yöllä lattialle putoavat linnut pääsevät takaisin orsille ennen aamua.

Muita pakollisia varusteita ovat pieni häkki, eli kuljetus- ja sairauskäyttöön tarkoitettu (tai molemmat erikseen, jolloin kuljetushäkki voi olla erittäin pieni), lämpölamppu, kynsileikkurit sekä verentyrehdytysaine, esimerkiksi perunajauho tai linnuille tarkoitetut valmisteet (jälkimmäiset ovat tehokkaampia, pahoja vuotoja varten kannattaa varastossa olla esimerkiksi kaliumpermanganaattia). Pahitteeksi ei ole, mikäli varaa varmuuden vuoksi kaappiin myös loismyrkkyä sekä ensiaputarvikkeita, kuten terävät sakset ja hyvät pinsetit. Lähimmän lintuja hoitavan eläinlääkärin yhteystiedot kannattaa ottaa selville jo etukäteen.

Terveydenhoito

Kuten muutkin linnut, myös kanarialinnut pyrkivät saaliseläiminä piilottamaan sairautensa viimeiseen asti. Eli jos sairaus näkyy, on yleensä silloin jo tosi kyseessä. Sairas lintu istuu yleensä orrella höyhenet jatkuvasti pörhöllään ja pitää silmiään kiinni. Se voi myös huojua tai sen pyrstö voi nykiä hengityksen tahtiin. Se saattaa pitää omituisia ääniä, kuten esimerkiksi naksutusta tai vinkumista.

Sairaustapauksissa sairas lintu eristetään välittömästi omaan häkkiinsä. Näin estetään tautia leviämästä, lisäksi lintu saa olla muilta linnuilta rauhassa ja pääsee varmasti juomaan ja ruokailemaan. Sairas lintu tulee ehdottomasti hoitaa aina viimeisenä, muiden lintujen hoidon jälkeen. Näin käsissään ei siirrä taudinaiheuttajia terveisiin lintuihin.

Lämpölamppu on ensiapuna kaikissa sairauksissa. Se laitetaan osoittamaan häkin toiseen päätyyn niin, että lintu pääsee halutessaan viileämmälle puolelle. Sairaalle linnulle tulee myös tarjota raikasta vettä ja mieluiten energiapitoista ruokaa. Sairasta lintua ei kannata turhaan napata kiinni jatkuvasti, sillä jahtaaminen ja kiinnipitäminen lisäävät lintujen stressiä ja ovat siten huonoksi parantumiselle.

Kanarialinnun normaali ruumiinlämpö on 41 °C, eli on täysin normaalia, että lintu tuntuu lämpöiseltä kädessä. Sen sijaan viileältä tuntuva lintu on epänormaali.

Kaikissa sairaustapauksissa kannattaa aina ottaa yhteys eläinlääkäriin mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Jos mietit pitäisikö soittaa eläinlääkärille ja kysyä, on silloin myös todennäköisesti parempi soittaa, kuin jättää asia myöhemmäksi.

Ripuli

Todella helposti pieniin lintuihin iskevä vaiva on ripuli. Väliaikaisesta ripulista ei kannata vielä huolestua, sillä tämä johtuu esimerkiksi stressistä. Ensiapuna voi tarjota banaania sekä eläinkaupoissa myytäviä lintujen suolisto-ongelmiin tarkoitettuja valmisteita.

Antibioottikuurit aiheuttavat helposti ripulia, joten näiden yhteydessä tulee aina ehdottomasti tarjota maitohappobakteereita, jotta suoliston oma bakteerikanta pääsee kasvamaan. Hätätilanteessa, eli jos  sillä hetkellä ei ole missään saatavilla linnuille tarkoitettua valmistetta, sopii hyvin myös ihmisille tarkoitetut, Lactobacillus casei -pohjaiset valmisteet. Ihmisille tarkoitetuista valmisteista sopii parhaiten kapselimuotoiset, joista kapseli avataan ja sisällä oleva jauhe tarjotaan linnulle esimerkiksi juomaveden tai tuoreruokien päälle siroteltuna.

Ensihätään voi antaa maustamatonta jogurttia, mutta maitohappobakteerivalmistetta tulee ostaa ensitilassa. Kotiin valmiiksi ostettujen valmisteiden kanssa tulee huolehtia, että päiväykset ovat kunnossa, ennen kuin näitä tarjoaa linnulleen. Vanhentuneet tuotteet voivat olla jopa tappavia!

Pidempään jatkuneen ripulin kanssa tulee aina ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Loiset

Erilaiset loiset piinaavat helposti lintujen elämää. Yleisimpiä ovat seuraavat:

  

Kalkkijalkapunkki

Oireet: Suomuiset jalat. Voi iskeä myös nokkaan, jolloin linnulle muodostuu karstoittunut nokka.
 

Ilmapussipunkit

Oireet: Hengitysvaikeuksia, vinkumista ja kirskuntaa.

Höyhentäi

Oireet: Syö lintujen höyheniä, joten valoa vasten katsoessa höyhenissä näkyy syöntijälkiä.

                       

Lintupunkki

Lintupunkkeihin menee useampia erilaisia linnuissa tavattavia punkkeja. Osa näistä poistuu linnuista päivän ajaksi, piiloutuu häkin koloihin ja palaa yöllä imemään verta saaliistaan. Osa taas pyrkii pysymään isäntäeläimessään jatkuvasti. Lintupunkit ovat poikkeuksetta äärimmäisen pieniä (noin 1 mm), joten niitä voi olla hyvin hankalaa havaita.

Punkit imevät verta linnuista ja näin heikentävät lintujen yleiskuntoa. Suurina määrinä ne voivat olla jopa tappavia. Pienemmissä määrissä ne voivat tappaa poikasia.

Oireet: Kutisevat, rauhattoman oloiset linnut.

Mikään lintujen loisista ei tartu ihmiseen, lintupunkit saattavat kokeilla purra, mutta eivät pysty elämään ihmisten verellä. Juuri lintupunkkien vuoksi joillekin ilmestyy kesäisin pieniä punaisia pisteitä iholle, näistä puhutaan yleensä lintukirpun puremina.

Välttääksesi loistartunnat älä päästä lintuja koskaan kontaktiin luonnonlintujen kanssa, sillä nämä kantavat loisia poikkeuksetta aina. Myös muut lemmikkilinnut tai eläinkaupasta ostetut uudet linnut voivat tuoda kaupanpäällisinä loisia, siksi uudet linnut on hyvä käsitellä loishäädöllä. Niitä voi tulla myös luonnonorsien mukana, joten siksi on tärkeää muistaa vähintään pestä nämä kaikki mahdollisimman kuumalla vedellä tai mielellään jopa viedä kuumaan saunaan, mikäli mahdollista. Häkin ja sen ympäristön riittävästä siivouksesta tulee myös huolehtia.

Loistartuntoja voi ehkäistä suihkuttamalla linnut säännöllisesti pyretriinillä, jota saa reseptivapaasti. Eläinlääkäriltä saatavalla reseptillä saa tehokkaampiakin aineita, mikäli varmaa olettamusta loisista on. Suihketta ei saa laittaa linnun silmiin tai nokkaan, vaan oikea paikka suihkeelle on selkä. Samalla kannattaa kädellä suojata päätä, jottei suihketta joudu linnun päähän. Pienelle linnulle tarvitaan ainoastaan yksi suihkaus!

Loistartunnoissa kaikki talouden linnut on käsiteltävä, vaikkei niillä oireita olisikaan. Käsittely tulee myös uusia jonkin ajan kuluttua, jotta uusi sukupolvi tuhoutuu myös.

Kystat, sulkapatit, sisäänpäin kasvaneet sulat

Kanarialintujen höyhentyypit ovat kova (intensiivinen) ja pehmeä (ei-intensiivinen/frost). Mikäli pehmeän höyhentyypin omaavia lintuja pesitetään keskenään, eikä missään vaiheessa joukkoon lisätä kovahöyhenisiä yksilöitä, alkaa linnuille muodostumaan ennen pitkää eräänlaisia kystia. Kystat muodostuvat, kun höyhen on liian pehmeä kyetäkseen läpäisemään ihoa. Ihon alle jää siis eräänlainen sisäänpäin kasvanut höyhen. Nämä aiheuttavat jopa kovaakin kipua, joten nämä tulee poistaa välittömästi. Kokeneelta harrastajalta näiden poisto onnistuu kotonakin, mutta ensikertalaisen kannattaa aina pyytää apua eläinlääkäriltä, jottei onnistu vahingoittamaan lintua.

Kystat eivät siis ole varsinainen sairaus, vaan geneettinen ongelma. Näiden ilmestymistä omille linnuilleen ei voi siis mitenkään estää, vaan vastuu näistä on kokonaan lintujen kasvattajalla. Mikäli linnulle on kerran tullut kysta, on hyvin todennäköistä, että sama yksilö tulee kärsimään niistä tulevaisuudessakin, todennäköisesti jo seuraavan sulkasadon yhteydessä. Luonnollisestikaan tällaista lintua ei tule käyttää pesitykseen.

Kystien estossa ei kuulu pesittää kahta kovahöyhenistä lintua, sillä näiden yhdistelmässä osa poikasista tulee kuolemaan. Lisäksi lintujen sulkapeitteestä tulee varsin huono, sisältäen jopa paljaita kohtia. Paras ratkaisu on yhdistää kova- ja pehmeähöyheninen tai kaksi pehmeähöyhenistä, joiden poikaset sitten yhdistetään kovahöyhenisien kanssa.

Pesintä

Kanarialintujen, kuten kaikkien muidenkin lintujen pesintä on asia, johon tulee suhtautua täydellä vakavuudella ja huolellisuudella. Pesitystä ei tule kokeilla huvikseen tai ilman riittäviä tietoja, näin varmistetaan terveet ja laadukkaat poikaset sekä hyvinvoivat ja pitkäikäiset emot. Tämä teksti itsessään ei missään nimessä riitä tarjoamaan kaikkea sitä tietoa, mitä pesintää suunnitellessa tulee tietää, vaan tämä on tarkoitettu pelkästään lyhyeksi yleisinfoksi.

Ota siis selvää eri ongelmatilanteista ja varmista lintujen yhteensopivuus ja laatu hyvissä ajoin ennen pesityssuunnitelmia! Väärien lintujen yhdistäminen johtaa pahimmillaan poikasten menettämiseen tai hyvin sairaiden poikasten syntymiseen.

Kanarialinnut munivat yleensä neljä munaa, yhden päivässä neljän päivän ajan. Munia haudotaan 14 päivää. Poikaset lähtevät ensimmäisen kerran pesästä reilun kahden viikon jälkeen, mutta palaavat sinne vielä helposti muutamaksi seuraavaksi yöksi. Noin kuukauden iässä poikaset osaavat jo syödä itse ja emot lopettavat niiden ruokkimisen vähitellen. Ensimmäinen sulkasato alkaa reilun kahden kuukauden iässä ja poikaset tulisikin luovuttaa uuteen kotiin vasta, kun sulkasato on kokonaan ohi. Liian pitkään lintua ei voi kasvattajan luona koskaan pitää, joten luovutuksen kanssa ei tulisi koskaan kiirehtiä.

Emo rakentaa avopesän itse esimerkiksi lyhyistä, valkoisista villalangan pätkistä. Pesäkoreja on olemassa muovisina, puusäikeistä punottuina ja metallisina. Muoviset ovat kestävyydeltään kaikista hygieenisempia, koska ne kestävät helposti desinfioinnin. Miinuspuolena ne ovat todella liukkaita. Puiset korit ovat kertakäyttöisiä, nämä on heitettävä usein pois ja ostettava uusi tilalle. Metalliset ovat kestäviä ja hyviä, mutta ne on heitettävä ennen pitkää pois niiden lopulta ruostuessa.

Mikäli lintuja löytyy useampia, on suotavaa hankkia erillinen pesityshäkki. Näin pystyy varmistumaan poikasten emoista eikä mahdollisia syrjähyppyjä pääse tapahtumaan. Näin myös emot saavat pesintärauhan muilta linnuilta. Kuten tavallisessakaan häkissä, myös pesityshäkissäkään tila ei ole yhtään pahitteeksi. Se sisustetaan kuten normaalikin häkki, eli sinne tulee erilaisia ja eripaksuisia orsia. Ruoka- ja vesiastioihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jotta ne ovat varmasti helppokulkuiset. Emot ja poikaset tarvitsevat paljon ruokaa pesityksen aikana. Toisiinsa tottumattomat linnut kannattaa yhdistää pesityshäkkiin väliseinän avulla, jotta ne saavat totutella toisiinsa joidenkin päivien ajan. Koiras pidetään mukana koko pesityksen ajan, sillä sen lisäksi, että sen tehtäviin kuuluu naaraan ja poikasten ruokinta, tulee sen opettaa myös poikasilleen tärkeitä taitoja.

Hyvään ruokintaan tuleekin kiinnittää huomiota jo ennen pesityspuuhiin lähtemistä. Ruokintaa täytyy muuttaa asteittain laadukkaammaksi niin, että siementen osuus vähentyy kasvisten ja voimaruokien osuuden kasvaessa. Siemeniä ei ole tarvitse ottaa kokonaan pois pesityksen aikana, mutta lintujen tulee syödä enemmän muuta. Liotetut ja idätetyt siemenet ovat varsin hyviä ja ravintorikkaampia vaihtoehtoja pesityksen aikana. Kalkin määrää tulee lisätä reilusti, jotta naaraalla on elimistössään riittävästi kalkkia munien tuottamista varten. Keitettyä kananmunankeltuaista kannattaa tarjota vaikka joka päivä.

Ruokavalion muutokset tehdään aina hitaasti, siksi pesintään valmistaudutaan hyvissä ajoin etukäteen.

Etukäteisvalmisteluihin kuuluu myös valoisuuden muuttaminen. Talvella syvimmän lepokauden aikaan linnut saattavat nukkua 15 tuntia vuorokaudesta, kun taas pesintäkaudella valoa voi tarjota jopa 15 tuntia vuorokaudessa. Muutokset valoisuudessa tulee toteuttaa aina hitaasti, esimerkiksi 15 minuuttia kerrallaan, parin viikon välein. Lintulamput ja muutoinkin hyvä valaistus ovat tarpeen myös pesinnän aikana.

Tekomunia voi käyttää apuna saadakseen poikaset kuoriutumaan samaan aikaan. Munat lähtevät kehittymään vasta haudonnan alettua, joten tämä parantaa nuorempien poikasten elinmahdollisuuksia. Munat vaihdetaan yksi kerrallaan tekomuniin ja neljännen munan jälkeen laitetaan oikeat tilalle ja poistetaan tekomunat pesästä. Munia ei saa koskaan viedä pois korvaamatta niitä, sillä muutoin emolle tulee tästä stressiä. Emo huomaa kyllä muniensa kadonneen. Kanarialinnut hoitavat yleensä myös nuorimmat poikaset, vaikka munien antaisikin kuoriutua eri aikaan.

Ilmankosteutta tulee nostaa haudonnan aikana, sillä liian kuivassa ilmassa muna menettää liikaa kosteuttaan. Juuri ennen poikasten kuoriutumista ilmankosteutta nostetaan lisää, sillä näin poikasten on helpompi kuoriutua.

Poikasten kuoriutumista edeltävänä päivänä tulee ottaa pois käytöstä kaikki ruokiin lisättävät vitamiinit. Poikanen on juuri edelliset kaksi viikkoa syönyt pelkkää munankeltuaista, eikä niiden elimistö ole vielä muuhun tottunut. Poikaset myös syövät huomattavan paljon kokoonsa nähden ja vitamiinien annostukset on suunniteltu aikuisille linnuille. Yhtäkkiä näin voimakkaat annokset vitamiineja voivat aiheuttaa poikasille yliannostuksen johtaen niiden kuolemaan. Yliannostusta ei voi tulla luonnollisista vitamiineista, joten vitamiinirikkaita ruokia saa ja tuleekin tarjota. Kaikki teollisesti valmistetut vitamiinit ovat siis niitä vältettäviä.

Poikaset kasvavat vauhdilla, joten niille tulee tarjota riittävästi ruokaa. Ensimmäisten päivien ajaksi on hyvä tarjota mahdollisimman täyteläistä ja runsasenergistä ruokaa, kuten kananmunaa, voimaruokaa, ituja ja tummanvihreitä kasviksia. Hiljalleen joukkoon voi alkaa lisäämään myös muita vihanneksia, kasviksia ja marjoja.

Poikasten rengastuksen aika on kuudentena päivänä. Renkaita on eri materiaalista valmistettuja ja eri mallisia. Pienille linnuille käytetään muovisia tai alumiinisia renkaita. Näitä saa sekä umpi- että avorenkaina, joista ainoastaan umpirengas sopii pysyväksi tunnisteeksi. Umpirengas on nimensä mukaisesti täysin umpinainen, eikä se avorenkaan tapaan sisällä minkäänlaista saumaa, josta sen voisi avata. Umpirengas pujotetaan poikasen jalkaan sen ollessa pieni, jalan kasvaessa rengas ei mahdu enää koskaan tulemaan pois jalasta. Avorenkaan saa laitettua jalkaan ihan koska tahansa, mutta senkin voi laittaa poikasten ollessa pieniä. Muoviset avorenkaat, joita saa lukuisissa eri väreissä, sopivat eräänlaisena värikoodauksena poikasten erotteluun ja muiksi tunnisteiksi. Nämä eivät välttämättä kerro kellekään muulle, kasvattajaa lukuun ottamatta, yhtään mitään. Umpirenkaissa puolestaan on yleensä kasvattaja- ja maatunnus sekä vuosiluku. Renkaassa esiintyvä vuosiluku kertoo, että poikanen on rengastettu aikaisintaan silloin, eli se voi olla korkeintaan niin vanha, kuin renkaan luku sanoo. Nuorempi se toki voi olla, sillä mikään ei estä käyttämästä "vanhentuneita" renkaita. Renkaan tunnuksen avulla kasvattajan voi kuitenkin saada jäljitettyä, jolloin linnun oikea syntymäaika varmistuu.

Mikäli pesää ei poisteta poikasten lähdettyä sieltä, saattaa emo tehdä heti perään toisen poikueen. Hyväkuntoinen emo jaksaa tehdä kaksi poikuetta, mikäli tämä ei ole sille jatkuvaa. Toisen poikueen tulemisen voi estää ottamalla pesän pois mahdollisimman pian poikasten lähdettyä.

Pesinnän aikana on tärkeää muistaa hyvä hygienia ja puhtaus sekä linnut tulee jättää mahdollisimman rauhaan. Erilaisilla pönttö- ja webbikameroilla pesintää voi seurata lintuja häiritsemättä.

Kannattaa myös muistaa, ettei kaikkia yksilöitä tarvitse pesittää, eikä tähän edes kaikki sovellukaan. Pesitysten välillä täytyy antaa linnuille tarpeeksi aikaa toipua, joten siksi vuodessa on vain yksi pesitysaika, jolloin saa antaa tulla maksimissaan kaksi poikuetta. Muu aika vuodesta täytyy varata lepoon ja lintujen palautumiseen pesinnän koettelemuksista.

Lintua voi pitää miellyttävänä lemmikkinä ilman, että sitä koskaan pesittää, mitään pakkoa pesitykseen ei siis koskaan ole!