Sivut

maanantai 17. helmikuuta 2014

Onko eksoottinen eläin mahdoton lemmikkinä?

Kuvassa eksoottinen lintu, joka tuli "auttamaan" virikelelujen täyttämisessä. Linnun elekieli kertoo sen olevan tilanteeseen erittäin tyytyväinen - töyhtö on rentona, muttei kuitenkaan mene päätä pitkin ja lintu vetää nokan pielissä olevia höyheniä kevyesti suppuun.

Lehdistössä uutisoitiin jälleen kerran eläinsuojelulain uudistuksen myötä puheeksi tulleesta niin sanotusta positiivilistasta. Positiivilistan ideana on, että kaikki listalle päässeet eläimet ovat sallittuja pitää lemmikkeinä ja joka ikinen listan ulkopuolelle jäävä eläin on automaattisesti laiton. Riippumatta siitä, voidaanko kyseiselle lajille tarjota sen hyvinvoinnin turvaavat olosuhteet vai ei.

Savon Sanomat kirjoittaa aiheesta: "Jos rajoituksia ei ole, lemmikeiksi otetaan eksoottisia eläimiä, kuten kilpikonnia, käärmeitä, liskoja tai isoja papukaijoja." Iltasanomatkin uutisoi nopeasti samasta asiasta.

Eri lemmikkiyhdistykset reagoivat välittömästi lehtikirjoitukseen. Niinpä Lemmikkilinnut Kaijuli rySuomen herpetologinen yhdistys ryHelsingin akvaarioseura rySuomen Herppiharrastajat ry ja Suomen Dendrobatidae Yhdistys ry julkaisivat yhteisen tiedotteen Eksoottisten lemmikkien harrastajayhdistykset: SEY:n ehdotus kieltäisi kissat ja koiratkin.

SEY ei tietenkään ole kieltämässä koiria ja kissoja, mutta mikäli ehdotusta positiivilistasta tulkittaisiin tasapuolisesti jokaisen lajin kohdalla, tulisi siinä ottaa huomioon sekin, että kissat ja koirat ovat runsaasti aktiviteettia vaativia petoeläimiä, jotka ovat vaaraksi Suomen luonnonvaraisille eläimille. Vapaana ulkona kulkiessaan hyvinkin ruokitut kissat tappavat vuosittain runsaasti pieneläimiä, koirat pystyvät tappamaan suurempiakin eläimiä. Luontoon karkaavat lemmikkilinnut päätyvät muiden eläinten ruoaksi sen sijaan, että ne haukkaisivat palasen hirvenlihaa. Tosin tästä tosiasiasta huolimatta joka ikinen Suomeen tuotava papukaija tai muu lemmikkilintu vaatii (muiden lupien ja lääkärintarkistusten lisäksi) noin 300 euron arvoisen Riistakeskuksen luvan, jolla todistetaan, ettei kyseinen, luontoon joutuessaan viimeistään ensimmäisiin pakkasiin kuoleva saaliseläin, kykene vahingoittamaan Suomen luonnonvaraisia eläimiä, jos se pääsee joskus mahdollisesti karkaamaan luontoon. Samaan aikaan eri maiden kulkukoiria saa tilata Suomeen netin kautta muutamalla klikkauksella - niiden kohdalla ei vaadita mitään todistusta siitä, voivatko ne tuhota Suomen hirvikannan. Kymmenen gramman painoisen seeprapeipon kohdalla se sen sijaan vaaditaan.

Kuten aivan kaikkia muitakin eläimiä, myös niitä koiria ja kissoja hoidetaan puutteellisilla, väärillä tai vanhentuneilla tiedoilla ja uskomuksilla. Niiden omistajissa on sekä välinpitämättömiä, että tietämättömiä - aivan kuten minkä tahansa muun eläimen kohdalla. Kukaan ei silti kehtaisi ikinä väittää, että koirat tai kissat ovat lemmikkeinä niin mahdottomia, että ne tulisi kieltää. Samat argumentit, joita käytetään eksoottisten lemmikkien vastustamiseen pätevät yhtälailla niihin koiriin ja kissoihin, joissain tapauksissa jopa enemmän.

Toistaiseksi vasta Kaleva uutisoi kyseisestä tiedotteesta: Eksoottisten lemmikkien harrastajayhdistykset tyrmäävät SEY:n kieltolistan

Positiivilista ei ole uusi idea, vaan se on putkahdellut esiin säännöllisesti sinä aikana, kun uusi eläinsuojelulaki on ollut työn alla ja yhtä kauan lemmikkiyhdistykset ovat puhuneet sitä vastaan. Alunperinhan listalle suunniteltiin pariakymmentä sallittua lajia. Lemmikkiyhdistykset tyrmäsivät ajatuksen nopeasti ja toivat päättäjien tietoisuuteen, että pelkästään yksittäisen harrastajan luona voi olla tuo parikymmentä erilaista lajia. Kenen eläimistä tulisi siis laillisia ja kenen eläimet saisivat lähteä? Nyt on ymmärretty, ettei niin pieni lista riitä mitenkään, mutta positiivilista on silti lakia suunnitellessa monen mielessä ja se tahdotaan toteuttaa. Vaikka tästä listasta tekisi miten laajan tahansa, on silti olemassa riski, että jokin lemmikkinä täysin hyvin menestyvä ja pidettävä eläin jää listan ulkopuolelle. Eli todennäköisyys sille, että edes joidenkin harrastajien eläimet muuttuisivat laittomiksi, on olemassa. Ja vielä suurempi todennäköisyys on sille, että mikäli asiaan ei puututa nyt, tulee niitä kiellettyjä lajeja olemaan enemmän kuin kukaan meistä uskaltaa edes ajatella. Ei ole mikään mahdottomuus, että esimerkiksi kaikki käärmeet ja liskot kiellettäisiin sen enempiä lajiin katsomatta.

Jos näin käy, että lista tulee voimaan ja jotkin eläimet jäävät listan ulkopuolelle, joutuu sen ulkopuolelle jääneen eläimen omistajat jatkossa salailemaan laitonta lemmikkiään (harva suostuu luovuttamaan oman lemmikkinsä pois, sanoi laki mitä tahansa). Tällöin eläimelle ei saa hankittua esimerkiksi eläinlääkärin apua tilanteen niin vaatiessa. Samoin avun kysyminen muilta harrastajilta vaikeutuu tai muuttuu mahdottomaksi eikä uusi tieto leviä enää harrastajien kautta toisille. Moni erikoistuneempi eläintarvikekauppa joutuisi tässä vaiheessa lopettamaan toimintansa, joten oman eläimen tarvitsema ruoka tai tarvikkeet voisi olla jatkossa erittäin vaikeita hankkia. On turha olettaa, että jokainen lopettaisi harrastuksen, vaikka laki sen kieltäisi. Hyvä esimerkki tästä on Norja, jossa matelijat ovat kokonaan kiellettyjä. Silti maassa arvellaan olevan noin parisataatuhatta matelijaa. Edes täyskiellolla ei ole siis saatu niiden pitämistä poistettua.

Kielto tulisi lisäämään kiellettyjen lajien salakuljetusta ja salakuljetus puolestaan edistäisi luonnosta pyydettyjen eläinten kauppaa. Jos eläimen lähtökohdat ovat hämärän peitossa, kasvaa mahdollisuus saada luonnosta pyydetty yksilö. (Luonnosta pyydetyistä linnuista löytyy juttua Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n Tiedätkö lintusi alkuperän? -kampanjasta sekä kampanjaa tukeakseni kirjoittamastani Tiedätkö lintusi alkuperän? -kirjoituksesta. Tahdotaanko tätä toimintaa todellakin edistää vastuullisen ja eettisen kasvattamisen sijaan?) Kiellon ansiosta eläinten hyvinvointi heikkenisi merkittävästi tiedon puutteesta syntyvien hoitovirheiden ja luonnosta pyydettyjen yksilöiden kaupan ansiosta. Koska eläinten olemassa olo tahdottaisiin salata, tulisi näiden asumukseksi todennäköisesti pienemmät, helpommin piilotettavissa olevat häkit ja terraariot. Mitään näistä ei voi kutsua eläinsuojeluksi hyvällä tahdollakaan.

Hyvin vai huonosti voivia eksoottisia eläimiä? Kuvan linnuilla on lajitovereita, virikkeitä, eripaksuisia orsia, runsaasti lentotilaa sekä lintulamput. Lisäksi niiden käsittely ja koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja lintujen ehdoilla toimimiseen.
Kuva on napattu lintuhäkin sisältä, ei lintujen ollessa vapaana.

Tahdommeko oikeasti Suomeen uuden, järjettömän kieltolain, joka syntyisi yksinkertaisesti siitä, ettei lakia suunnittelevat päättäjät itse ymmärrä eksoottisista eläimistä ja niiden tarpeista mitään? Tahdommeko minkään lain perustuvan siihen, että jostakin tuntuu siltä, ettei joillekin eläimille voi järjestää hyviä oloja? Kuuluuko mutulla tehdyt lait minkään sivistyneen valtion lakikirjoihin? Siinä ei ole mitään pahaa, etteivät päättäjät ymmärrä kaikista eläimistä, mutta sen ei pitäisi oikeuttaa ketään uskomaan asioita, jotka on jo täysin päinvastaiseksi todistettu. Ei kukaan muukaan ymmärrä kaikista eläimistä, eikä kenenkään tarvitsekaan. Riittää, että edes ne, joilla kyseisiä eläimiä on, ovat selvillä niiden lajinmukaisista tarpeista ja hoidosta. Ja niin harrastajat ovatkin. Suomalaiset lajiinsa perehtyneet lintu-, herppi- ja kalaharrastajat ovat yleisesti ottaen erittäin fiksua ja osaavaa väkeä. Tietoa ollaan valmiita hakemaan ja ottamaan vastaan ja harrastajilla on hyvät mediat, joissa auttaa toisia harrastajia. Mitä enemmän harrastaja on omaan lajiinsa tai lajeihinsa kiintynyt, sitä enemmän kyseinen harrastaja pyrkii tekemään asiat niin, että eläin voi varmasti mahdollisimman hyvin. Ja sitä enemmän kyseinen harrastaja tahtoo myös muiden eläinten voivan hyvin. Taustalla on omien yksilöiden rakastamisen lisäksi rakkaus koko lajia kohtaan. Käytän itsekin joka vuosi varovaisesti arvioiden satoja tunteja omaa vapaa-aikaani, aivan täysin ilmaiseksi, siihen, että autan muita harrastajia ja pyrin parantamaan lemmikkeinä elävien lintujen hyvinvointia. Ja tiedän, etten ole ainoa, vaan tätä työtä tekee lukuisa määrä muita ihmisiä. Lukemattomat ihmiset ovat valmiita uhraamaan isonkin siivun omasta vapaa-ajastaan parantaakseen lemmikkien oloja. Se kaikki aika ei ole mennyt hukkaan, se on mennyt eläinten hyvinvoinnin eteen. Se on ollut toimivaa ja eläinten olot ovat parantuneet jatkuvasti. Ja nyt sitten niistä eläimistä ja niiden hyvinvoinnin eteen tekemästämme työstä tietämättömät ihmiset pyrkivät kertomaan meille, ettei eläimiämme voi pitää lemmikkinä ja levittää mielikuvaa huonosti voivista eksoottisista eläimistä. Haastavista ja mahdottomista lemmikeistä, jotka automaattisesti kärsivät lemmikkinä.

Eksoottisten eläinten pitäminen lemmikkeinä ei ole mahdotonta eikä niiden lemmikkinä pitäminen tarkoita, että ne kärsivät ja voivat huonosti. Kärsivien ja huonosti voivien yksilöiden kohdalla voi syyttää ainoastaan niiden omistajaa, ei koko lajia. Muutama lemmikkinsä huonosti hoitava tapaus ei tarkoita, etteivätkö muut niitä pystyisi hoitamaan hyvin. Eihän Suomessa olla kieltämässä koiria tai kissoja, vaikka niitäkin jotkut hoitavat huonosti. On totta, että monet eksoottiset eläimet vaativat asiantuntevaa ja perehtynyttä hoitoa ja siksi osa lajeista on haasteellisia pidettäviä, mutta sitä perehtymistä ja hoitoa vaatii ihan oikeasti myös joka ikinen "helppo" kissa ja koira (huudan pääni sisällä joka kerta, kun kuulen jonkun puhuvan kissojen ja koirien "helppoudesta"). Kissojen ja koirien kohdalla kuulee harva se päivä Suomessa vanhoja, jo vääräksi todistettuja käsityksiä ja uskomuksia. Pitää olla johtajaa ja alistajaa, pitää näyttää eläimelle sen paikka, pitää rangaista, kissa ei opi mitään, kissa on itsepäinen ja tyhmä, kissa ei tottele, ei sitä ja tätä pysty kouluttamaan, se on itsepäinen, sille pitää tehdä sitä ja tätä väkisin, jotta se oppii asioiden menevän näin... ja sitten sanotaan, ettei eksoottisia lemmikkejä osata hoitaa?

Eksoottisten lemmikkien kohdalla olevat ongelmat johtuvat vääristä pito-olosuhteista, vääränlaisesta käsittelystä tai eläimen lajikohtaisten tarpeiden laiminlyömisestä. Joskus näiden taustalla on välinpitämättömyys, mutta erittäin monesti pelkkä tietämättömyys. Se ei tarkoita, etteikö niiden eläinten oloja saisi korjattua tai etteikö omistaja edes tahtoisi korjata oloja. Eksoottisten eläinten pitäminen ei ole mitään rakettitiedettä tai hankalaa, vaan yleensä aivan yksinkertaista, jopa helppoa ja sitä tietoa on hyvin saatavilla. Suomalainen lintujenpito on yksi maailman parhaita ja edistyksellisintä, sillä täällä puhutaan luonnonmukaisten olojen, isojen tilojen, siipisulkien leikkaamattomuuden ja positiivisen käsittelyn puolesta. Ja siitä tietämättömyydestä: Olen itsekin nähnyt monia tapauksia, joissa eläimen oloissa on ollut jotain pientä tai suurta pielessä - eläintä on saatettu esimerkiksi käsitellä tai pitää vanhojen oppien mukaan - mutta omistajan saatua ohjeita ja neuvoja, puutteet onkin korjattu ja eläimelle on saatettu sen jälkeen järjestää aivan omatoimisesti niin hyvät oltavat kuin mahdollista, kun omistaja ymmärtääkin mitä on pielessä. Kyse ei ole siitä, etteikö omistaja tahtoisi tehdä asioita hyvin. Kielto ei korjaa näitä puutteita vaan tieto ja tiedon levittäminen. Lemmikkiyhdistykset tekevät tässä äärettömän korvaamatonta työtä. Ja se työ näkyy eläinten hyvinvoinnissa joka ikinen päivä. Lemmikkiyhdistysten tietoa ja osaamista ei tulisi aliarvioida, sillä eksoottisten eläinten kohdalla se tieto löytyy juurikin niistä.

Vaikka monella onkin mielikuva haastavista ja mahdottomista eksoottisista eläimistä, on todellisuus se, että moni lintu- ja matelijalaji on jopa helpompi lemmikkinä tavalliseen koiraan tai kissaan verrattuna. Monelle eksoottiselle eläimelle saa järjestettyä isommat, luonnonmukaisemmat ja virikkeellisemmät tilat. Käytännössä katsoen jokaista eksoottista lemmikkiä ruokitaan lajille soveltuvalla, mahdollisimman luonnollisella ja monipuolisella ravinnolla. Esimerkiksi siemensyöjälinnut saavat ravinnokseen siemeniä ja monipuolisesti kasviksia, käärmeet syövät kokonaisia hiiriä, rottia tai kaneja. Moniko tavallinen koira tai kissa elää koko elämänsä viljapitoisella markettinappulalla? Kuinka moni tavallisen kissan tai koiran omistaja on edes kuullut, että niillekin voi järjestää luonnollisemman ruokavalion? Entäs virikkeet? Moniko kissa ja koira elää asunnossa ilman minkäänlaisia virikeleluja tai muuta puuhaa, jossa se joutuu käyttämään päätään? Eksoottisten eläinten kohdalla virikkeet ovat asia, josta puhutaan jatkuvasti niiden lajien kohdalla, jotka sellaisia voivat käyttää. Niitä on helppo rakentaa itsekin ja moni harrastaja ruokkii eläimensä pelkästään erilaisten virikelelujen kautta. Eläin joutuu siis tekemään työtä ruokansa eteen kuten se joutuisi luonnossakin. Tämä pitää eläimen hyvinvoinnista huolta tarjoamalla sille mahdollisuuden yhteen tärkeimmistä käytösmalleista. Miten sitten tilantarve, mahtuuko eksoottinen lemmikki ihmisasuntoon? Asiaa voi ajatella näin päin: Kumpi saa tavallisesta asunnosta kokoonsa nähden enemmän tilaa, pari pientä kymmenen gramman painoista seeprapeippoa vai iso koira? Iso kuristajakäärme, jonka terraario vie yhden seinän verran tilaa vai iso, aktiivinen koira? Ja entäs hylättyjen eläinten laita? Vaikka Suomessa eksoottiset eläimet eivät ole enää mitään harvinaisia lemmikkejä, hylätään niitä erittäin harvoin. Sen sijaan niitä "helppoja" kissoja hylätään täällä vuosittain noin 20000 kappaletta.

Muut kuin koirat tai kissat eivät ole mahdottomia lemmikkeinä. Niille ei ole mahdotonta järjestää hyviä oloja. Ne voivat vankeudessa hyvin, mikäli niiden omistaja antaa niiden voida hyvin. Ei koirat tai kissat voi nekään hyvin ihmisen kotona, jos niitä ei hyvin pidetä - sama pätee kaikkiin muihin eläimiin, oli kyseessä sitten lintu, lisko, kala, käärme, rotta, hiiri, kani tai ihan mikä tahansa. Meidän kaikkien eläimet voisivat paljon paremmin, jos jokainen pyrkisimme pitämään niistä mahdollisimman hyvän huolen lajiin katsomatta. Samalla voisimme unohtaa toisten lemmikkien kieltämisen, vihaamisen tai pelkäämisen, vaikkeivat ne itseä miellyttäisikään. Jos itse ei ymmärrä toisen eläintä tai näe siinä mitään järkeä, ei sillä ole mitään väliä. Riittää, että se eläin on oikea ja tärkeä sille toiselle.

Eksoottisten eläinten harrastajien olisi nyt hyvä levittää sanaa harrastuksestaan. Kumotaan yhdessä vääriä käsityksiä ja todistetaan ihmisille, että näitäkin eläimiä voi pitää siinä missä koiria ja kissojakin. Sitä aktiivisuutta vaaditaan jokaiselta nyt, sillä kohta voi olla liian myöhäistä. Kirjoita asiasta kotisivuillesi tai blogiisi, lähetä lehtiin mielipidekirjoituksia, vastaa ihmisten kommentteihin ja kauhisteluihin. Ole asiallinen ja vakuuttava, pitäydy faktoissa ja älä levitä valheita ja myyttejä. Anna ihmisten huomata olleensa väärässä vanhentuneiden uskomustensa, myyttiensä ja käsitystensä kanssa.

Voit aloittaa linkittämällä tämän lemmikkiyhdistysten tiedotteen eteenpäin:
Eksoottisten lemmikkien harrastajayhdistykset: SEY:n ehdotus kieltäisi kissat ja koiratkin

Tästä linkistä voit tutustua muiden kirjoittamiin teksteihin aiheesta: Positiivilistasta muualla (linkkejä)

Tämän linkin kautta pääset tutustumaan Jarmo Tuutin artikkeliin "Papukaijan soveltuvuus lemmikiksi tieteellisestä näkökulmasta".

Loppuhuomautus "eksoottinen eläin" -termin käytöstä:
Käytän tässä kirjoituksessa tarkoituksella SEY:n ja monien muiden tahojen käyttämää "eksoottinen eläin" -muotoa. Eksoottisella eläimellä tarkoitetaan kaikkia muita lemmikkieläimiä paitsi koiraa tai kissaa. Sillä ei myöskään tarkoiteta koti/tuotantoeläimiä, kuten kanoja, hevosia, lehmiä ym. Eli eksoottisiksi eläimiksi lasketaan niin hiiret, rotat, marsut, kanit, fretit, hamsterit ja monenlaiset muut piennisäkkäät kuin myös lemmikkeinä pidetyt kymmenet tuhannet lintu-, kala-, ja matelijalajit. Joukkoon kuuluu myös muun muassa hämähäkit ja hyönteiset.

Todellisuudessahan iso osa näistä eläimistä ei ole enää millään tavoin "eksoottisia", vaan yleisesti hyväksyttyjä ja normaaleja lemmikkejä, joiden nykyiset lemmikkinä elävät yksilöt ovat eläneet ihmisen hoivissa jo useiden sukupolvien ajan. Eksoottisten lemmikkien pitäminen ei myöskään ole mikään uusi keksintö. Varhaisimmat todisteet ihmisen hoivissa elävistä käärmeistä löytyvät jo muinaisesta Egyptista - käärmeitä on siis ollut lemmikkeinä vähintään tuhansien vuosien ajan. Valkoperämanikkeja (pieni peippolaji) tiedetään olleen lemmikkeinä jo 3500 vuotta sitten. Monia muita lintuja on pidetty vähintään satojen, jopa tuhansien, vuosien ajan, esimerkiksi kanarialinnuilla on yhteistä taivalta ihmisen kanssa kertynyt jo 600 vuotta. Kyyhkyillä puolestaan ainakin 5000 vuotta. Varhaisimmat löydökset papukaijoista ajoittuvat nekin muinaiseen Egyptiin, eli papukaijojen kohdalla päästään jälleen tuhansiin vuosiin. Ensimmäiset todisteet lemmikkikaloista löytyvät muinaisesta Roomasta, parin tuhannen vuoden takaa. Voiko näin kauan pidettyjä eläimiä mitenkään sanoa enää eksoottiksiksi, uusiksi tai erikoisiksi?

Omasta puolestani "eksoottinen eläin" -termi joutaisi romukoppaan. Se kun kuulostaa juurikin siltä, että eläin käydään nappaamassa jostain toiselta puolelta maailmaa olevasta viidakosta, tuodaan lemmikiksi ihmisen luokse ja sen jälkeen se on ihasteltava, eksoottinen olento. Se ei kerro, että näitä eläimiä kasvatetaan ihmisen hoivissa eivätkä lemmikkinä olevat yksilöt ole välttämättä nähneet luontoa enää moneen sukupolveen. On totta, että monia eläimiä pyydetään yhä suoraan luonnosta, mutta Suomalaiset harrastajat vastustavat tätä toimintaa ja eläimet kehotetaan ostamaan kasvattajilta. Suomessa luonnosta pyydettyjen eläinten kauppa on erittäin vähäistä ja lemmikkiyhdistysten valistuksen ansiosta se tulee sellaisena myös pysymään, mikäli näitä eläimiä saa jatkossakin hankkia ja omistaa laillisesti. Suomessa ei yksinkertaisesti ole nykytilanteessa tarvetta salakuljetukselle ja laittomien eläinten kaupalle.

6 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että allekirjoitan täysin tekstisi ja olen samaa mieltä - hassua miten nykypäivänä osataan olla vielä niin kapeakatseisia, että omien tuntemusten ja pelkojen pohjalta lähdetään viemään asioita eteenpäin, jopa julkisiin tahoihin. Asioihin ei osata, eikä haluta perehtyä, tuttu ja turvallinen on ainut oikea. Harmillista, mutta täytyy pitää sormet ja varpaat ristissä, että päättäjämme ja asian kanssa taistoa käyvät tahot saavat järkeistettyä näinkin laajaa harrastajakuntaa koskevan asian kaikkia osapuolia miellyttäväksi kokonaisuudeksi. Kaikkiahan ei toki voi miellyttää, mutta joku järki tähän on saatava!

    Ja lukijaksi napsuttelin itseni, ihan mahtavia tirppoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saadaan aikaiseksi joku mahdollisimman hyvä ratkaisu kaikille osapuolille. Ja jos tässä samalla saisi tosiaan hälvennettyjä ennakkoluuloja koirista ja kissoista poikkeavista eläimistä, niin se olisi todella mahtava asia ja auttaisi siihen, ettei tällaisia järjettömiä ehdotuksia edes tehtäisi. Eihän niille olisi syytä, jos kaikki tietäisivät, että niille hieman toisenlaisillekin otuksille saadaan tarjottua hyvät oltavat. :)

      Tervetuloa lukijaksi! Yritän saada tänne enemmän parven kuulumisia ja kuvapäivityksiä laitettua, iso tarkoitus on kyllä ollut, mutta päässytkin muodostumaan enemmän asiapitoiseksi ja jäänyt ne kuvapäivitykset. Mutta yritän petrata niiden suhteen kyllä. Ainakaan materiaalista ei tulisi ihan heti pulaa, sen verran tykkään kuvailla noita pikkuisia. Ja nekin suostuu malleilemaan ruokapalkalla. :)

      Poista
    2. Hyvin kirjoitettu! Olen samaa mieltä kanssasi.

      Tämä kirjoituksesi on nyt sattumalta julkaista juuri tämän suuren ihmiskysymyksen alla, missä nämä ihan samat argumentit, omat itsekkäät pelot ja kapeakatseisuus ovat näyttäytyneet. Kun muutamat vanhakantaiset ihmiset luulevat voivansa tietää miten toisten ihmisten pitäisi elää ja tuntea, ei valitettavasti ole pienintäkään ongelmaa uskoa, että kykenevät samaan eläinten kanssa.

      Poista
    3. Ihan totta. Ja erittäin valitettavaa, että samaa tapahtuu suhtautumisessa ihmisiinkin vielä tällä vuosituhannella. Ei edes tarvitse paljoa erota muista, kun heti ollaan pitämässä huonompana ja tahdotaan, että sovittaisiin jokainen siihen normaaliksi hyväksyttyyn muottiin. Surullista. :(

      Poista